Yhteistyössä: Midnight Sun Sailing Oy

Jaguar X-type kiri voittoon Tampereella.

18.9.2005 - Tuija

Lauantaina lähdettiin kukonlaulun aikaan matkaan kohti Tamperetta ja Näsijärveä. Melgesit olivat nyt toista kertaa menossa kisaamaan Tampereelle. Aamulla satoi lupaavasti räntää;syksy on pian ovella ja kisakausi ohi.

Rantaan päästyämme aurinko alkoi kuitenkin mukavasti paistaa ja lämpötila nousi n. 10 asteeseen. Tiedossa oli mukava purjehduspäivä!

Molemmille kisapäiville oli suunniteltu kolme lähtöä. Samaan aikaan radalla olivat myös 505:set. Tuuli oli aika hiljaista noin 4-5m/s. Ensimmäinen lähtö meni helsinkiläiselle Pohjola Fonecta Finderille, Jaguar X-typen ollessa kakkonen hyvästä lähdöstä

huolimatta. Jaguar S-type oli lähdössä kolmas. Toiseen lähtöön ei tullut juuri muutoksia. Pohjola-venekunta voitti Jaguar X-typen muutamalla veneenmitalla, X:n hienosta "virsikirja hämäyksestä" huolimatta. Kolmas lähtö oli suvereenisti Juguar S-typen, Pohjolan ollessa toinen. Tuuli shiftaili koko päivän ja varsinkin viimeisessä lähdössä, eikä Jaguar X-type saanut radasta oikein selvää. Tulos oli kehno viides sija. Aamuinen tiimin itsevarma käytös kostautui! Kari oli oikeassa :)

Sunnuntaiksi oli luvattu lisää tuulta ja näin tapahtui. Kolme starttia edessä ja päällä kaikki vaatteet mitä kassista löytyi. Mitä sitä sitten Octoberiin laittaa päälle...

Jaguar X-typen porukalla oli lauantaista huono mieli ja siksi revanssi mielessä. Kärkeen oli päästävä omalle paikalle! Näin myös tapahtui. Jaguar X-type otti kolmesta lähdöstä kolme 1. sijaa. Jaguar S-typellä ja Pohjolalla oli tiukempaa skabaa keskenään. S-type otti sijat 2,2 j a3. Pohjola 3,3 ja 2. Näin ollen lopputuloksissa Pohjola tuli toiseksi Jaguar-S-typen jäädessä kolmanneksi.

Voiton myötä Jaguar X-type varmisti neljännen perättäisen ranking voittonsa, vaikka eika selvää se oli jo ennen kisaakin. Pohjolalla ja Jaguar S-typellä on vielä taistelu toisesta sijasta edessä Oktuuberissa.