LEHDISTÖTIEDOTE 7.6.2009 – julkaisuvapaa heti
HISTORIALLINEN VOLVO SUURSAARI RACE 2009
TAUSTAA
Volvo Suursaari Race on yksi Euroopan suurimpia avomeripurjehduskilpailuja. Tämänvuotinen kilpailu on järjestyksessään yhdeksästoista. Kilpailusta on tullut todellinen massatapahtuma –kilpailuun starttasi perjantai-iltana mukavassa noin 4 m/s pohjoisenpuoleisessa tuulessa 156 venekuntaa eli lähes 1000 purjehtijaa. Veneet lähtivät liikkeelle kahdeksassa eri tasoitusluokassa perjantaina 5.6. klo 21.00 – 22.00 välisenä aikana.
Normaalisti kilpailun rata on yksinkertainen - lähtö Espoon Haukilahden edustalta Helsingin majakan kautta Kotkan portille. Suursaari kierretään myötäpäivään ja takaisin Kotkan portille, josta takaisin Helsingin majakalle. Helsingin majakalta maaliin. Tänä vuonna veneet tulivat kolmatta kertaa maaliin Espoon Haukilahteen. Pituutta radalle tulee noin 170 merimailia.
VENÄJÄ EI ANTANUT LUPAA KIERTOON
Tämän vuotinen kilpailu jää historiaan kun ensimmäistä kertaa kilpailun 19 vuotisessa historiassa Venäjän viranomaiset eivät antaneet lupaa Suursaaren kiertoon. Suomen rajaviranomaiset tiedottivat asiasta 45 minuuttia ennen suunniteltua ensimmäistä lähtöä perjantaina.Syy siihen miksi lupaa Suursaaren kiertoon ei tullut oli se, että kilpailun luvan Pietarin kuvernöörilta anova Pietarin Sailing Union oli läpikäynyt loppukeväästä organisaatiomuutoksen. Uusille Sailing Unionin henkilöille lupaprosessia ei oltu käyty selkeästi lävitse. Poikkeuksellisen lupa-asiasta tekee sen, että kyseessä on purjehduskilpailu jossa henkilökohtaisia viisumeita ei tarvita.
Kilpailunjärjestäjät antoivat lähtöaluksesta kaikille kilpailijoille lykkäysviestin ja pitivät ylimääräisen kipparikokouksen jossa vahvistettiin, että vuoden 2009 kilpailu purjehditaan ns. vararadalla. Vara-radan pituus oli suunnilleen samanmittainen kuin perinteinen rata. Vara-radalla kierrettiin jääpoijuja Kotkan eteläpuolisella merialueella.
Ensimmäinen lähtö oli poikkeuksellisesta muutoksesta huolimatta vain tuntia suunniteltua myöhemmin Espoon Haukilahden edustalta.
Kilpailunjärjestäjät aloittavat ensi vuoden kilpailun valmistelut jo syksyllä ja suurin painopiste on luonnollisesti se, että vuoden 2010 kilpailu purjehditaan taas normaalisti Suursaaren ympäri.
JOUNI ROMPPANEN MIEHISTÖINEEN KILPAILUN NOPEIN VENE
Uudella Class 40 -tyyppisellä veneellä kilpailun osallistunut Jouni Romppanen miehistöineen harjoittelivat syksyllä alkavaan Jacques Vabre -nimiseen kaksinpurjehduskilpaluun. Kilpailussa purjehditaan Atlantin yli.
Romppanen miehistöineen ottivat vahvan kiinnityksen kilpailun nopeimman veneen titteliin jo tultaessa Kotkan edustalle ja kiristivät etumatkaa muihin tultaessa takaisin Helsingin edustalle. Helsingin edustalle tultaessa eroa lähimpiin kilpakumppaneihin oli yli 20 minuuttia.
Helsingin ja Espoon edustalle tultaessa Romppanen miehistöineen huolestuivat kun takaa tuli kovaa Jaakko Olkkosen Swan 45 tyyppinen vene. Maalisuoralle tultaessa eroa oli alle minuutti ja näytti hetkittäin siltä että Olkkonen nappaa nopeimman veneen tittelin toisen kerran peräkkäin. Romppanen piti kuitenkin ammattimiehen ottein huolen siitä, että himoittu nopeimman veneen titteli ns vararadalla tuli hänen uudelle Tieto Passion veneelleen lauantai-iltana klo 21:08:09. Eroa toiseksi tulleeseen Jaakko Olkkoseen Two Fast veneeseen tuli vain 39 sekuntia.
Kilpailun nopeimman veneen titteliä perinteisellä Suursaari radalla pitää siis edelleen hallussaan Ludde Ingvallin Royal Blue vuodelta 2001. Ingvallin venekunta käytti silloin radan kiertämiseen 19 tuntia 21 minuuttia 1 sekuntia. Ingvall on 2000 -luvulla voittanut toisilla veneillään kahdesti mm. arvostetun Sydney Hobart kilpailun nopeimman veneen tittelin.
Kolme nopeinta venettä maalissa ennen tasoituksia olivat:
1. FIN-82, Tieto Passion, Jouni Romppanen (purjehdittu aika 23t 8min 9sek)
2. FIN-45012, Two Fast, Jaakko Olkkonen (purjehdittu aika 23t 8min 48sek)
3. FIN-17575, Lexus, Jani Lehti (purjehdittu aika 23t 11min 23ek)
Tulokset eri tasoitusluokkien osalta (3 parasta)
ORCi 1
1. Lexus, Jani Lehti, Suomi
2. Audi Sport, Juss Ojala, Viro
3. Premium, Priit Tammemogi, Viro
ORCi 2
1. Stella, Vesa Särkikangas, Suomi
2. Nerissa, Pekka Laulajainen, Suomi
3. Elixir, Petri Jääskeläinen Suomi
ORCi 3
1. Tarantella II, Leif Ramm-Schmidt, Suomi
2. Glide-X, Ari Hirvensalo, Suomi
3. Valpuri, Timo Vesalainen, Suomi
LYS1
1. Adios, George Gebhard, Suomi
2. Auvo, Jyri Lehtinen, Suomi
3. Speculator, Ari Ojala, Suomi
LYS2
1. Belle-Amie, Jukka Jaskari, Suomi
2. Jasmiina, Mikko Toppila, Suomi
3. Blanco, Tuomas Riski, Suomi
LYS3
1. Kristiina II, Juhani Laakso, Suomi
2. Gabriella, Ari Pulkkinen, Suomi
3. Penelope, Perttu Rönkkö, Suomi
LYS4
1. Fatmai, Juhani Isotalo, Suomi
2. KEO, Juhani Hyytiäinen, Suomi
3. Helmi, Kristian Raij, Suomi
IRC
1. Charisma, Heikki Keert, Viro
2. Lexus, Jani Lehti, Suomi
3. Nicole4, Riku Nissilä, Suomi
Täydelliset tulokset, kuvia ja lisätietoja:
www.volvosuursaarirace.fi
ystävällisin terveisin,
Tomi Hakola
Volvo Suursaari Race
tiedottaja
040 535 2020
volvosuursaarirace@gmail.com